Pääkirjoitus - Onko kritiikin aika ohi?
Keskeisin tapa kirjoittaa esityksistä mediassa on kritiikki. Kritiikin eli arvostelun tehtävänä on paitsi kuvailla myös arvottaa esitystä. Kriitikot ovat ammattikatsojia, jotka kertovat lukijoille kannattaako esitystä mennä katsomaan. Kriitikoiden sana painaa. On tunnettua, että toisinaan esitykset nousevat tai uppoavat kritiikkinsä myötä. Ne esitykset, joista kirjoitetaan, ovat enemmän olemassa kuin ne, joista ei kirjoiteta.
Miten hyvin arvottamiseen pyrkivä kritiikki itse asiassa sopii nykyesityksistä kirjoittamiseen? Minkä mukaan arvostella tai arvottaa käsitteellistä teosta? Tai miksi?
Onko kritiikki kirjoittamisen muotona auttamattomasti vanhentunutta?
Dramaturgi Maria Kilpi kirjoittaa tässä numerossa otsikolla "Miksi esityksiä on?". Artikkelissaan hän mainitsee antiikin kreikkalaisten kunnioittaneen jumalia järjestämällä kilpailuja. Kilpailujen rinnalle tulivat myös esitykset. "Tästä seuraa, että keskenään erilaisia esityksiä ja niiden tekijöitä aletaan asettaa paremmuusjärjestykseen, toisia esityksiä aletaan pitää parempina kuin toisia" Kilpi summaa kritiikin syntyä. Emme kunnioita jumaliamme enää kilpailuin emmekä juurikaan pyri kilpailemaan esityksillämme. Hyväksymme sen, että käsityksemme esteettisyydestä ja mausta vaihtelevat, toiset nyt vain tykkäävät vadelmista ja toiset puolukoista. Miksi meillä siis edelleen on kriitikoita ja kritiikkejä, varsin hierarkisesti järjestäytynyt esityksestä kirjoittamisen konventio?
Olemme miettineet miten esityksestä kirjoittamisen muotoja voisi uudistaa ja tuoda 2000-luvulle. Tulisiko määritellä kritiikin tavotteita uudelleen vai luopua kritiikeistä kokonaan?
Esityksestä kirjoittamisen aika ei ole ohi, päinvastoin. Esitysten taustoittaminen ja avaaminen on tärkeää. Esityskokemuksista lukeminen on kiinnostavaa. Esitysten analysoiminen ja niiden pohjalta syntyvä keskustelu on suorastaan välttämätöntä. Ammattikatsojia ja kirjoittajia tarvitaan edelleen, käsitetaiteen aikakaudella ehkä enemmän kuin koskaan.
Tässä numerossa aloitamme palstan "Kokemuksia, keskusteluja, dokumentteja", joka nimensä mukaisesti pyrkii kartoittamaan esityskirjoittamisen eri tapoja. Mari Eskolin ja Tuomas Laitinen aloittavat sarjan kirjoittamalla Nälkäteatterin Odradekista. Pyrimme kehittämään kirjoittamisen tapoja, joiden päämääränä ei ole ensisijaisesti esitysten arvottaminen eikä puhe pääty siihen, onko esitys hyvä vai huono. Siitähän se vasta alkaa.
Pilvi Porkola
