Pääkirjoitus - Esiintyjä?
Pohdin italialaisen filosofin Paolo Virnon väitettä työelämän muutoksista ja siitä, miten jokainen meistä on esiintyjä, esittävä taiteilija. Väen kieliopissaan Virno esitti, että ihmisen esiintymistaidot, kyky puhua ja ”kyky näyttäytyä toisille” ovat mitä suurimmassa määrin osa työntekijän kapasiteettia, ja kaikessa työssä työntekijä on suhteessa ”yleisöönsä”. Googlaan sanan ”performer” ja päädyn tuijottamaan Philipsin Performer pölynimurin kuvaa. Ajatus esiintyjän poliittisuudesta katkeaa. Imuri on hieno, todellinen suorittaja, olen vaikuttunut. Niin, mistä me puhummekaan, kun puhumme esiintyjästä (performer)?
SYMPOSION
Taiteen historia on täynnä kapakkailtoja, kännissä ideoituja teoksia ja humaltuneita unelmia vallankumouksesta – esimerkiksi 1890-luvun Helsingissä kokoontui suomalaisen hengenelämän renessanssia illanvietoissaan hamuillut Symposion (”Pidot”)-piiri, johon kuuluivat mm. kuvataitelija Axel Gallén sekä säveltäjät Oskar Merikanto, Robert Kajanus ja Jean Sibelius. Esitys-lehden Symposion-palstalla kaksi taiteilijaa juo pullon Jaloviinaa ja keskustelee taiteesta. Känniset puheet nauhoitetaan, nauhoitus litteroidaan ja kolmas henkilö editoi keskustelun.
Mitä tapahtui 1980-luvulla?
Suomen teatteri ja draama
toim. Mikko-Olavi Seppälä ja Katri Tanskanen
LIKE 2010
Kaunis ja kouristava
Suitsuke tuoksuu, punaiset ruusun terälehdet koristavat portaita. Vanhan kirkon puinen lattia kumisee saappaiden alla. Kaari-ikkunoiden takana ulkona sataa hiljaisia lumihiutaleita. Keskellä näyttämöä on puu, jonka alla makaa kaksi miestä. Me, yleisö, asetumme istumaan puupenkeille, jotka kiertävät näyttämön laitoja.
Näin se alkaa, Sirius Teaternin esitys Samuel Beckettin näytelmästä I väntan på Godot (ranskalainen alkuperäisnimi En attandent Godot, 1949). Yksi on selvää alkumetreiltä: Niklas Groundstroemin ohjaama tulkinta Godot'sta on esityksenä läpeensä kaunis.
