Pääkirjoitus

Tornionjokilaaksossa on kylä. Sen nimi on Korva. En ole koskaan käynyt siellä.
Etsin lähdeviitettä yhteen tekstiini 80-luvun lopun Teatteri-lehdistä ja silmäilin samalla muutamaa pääkirjoitusta. ”Meillä on tapana vahdata teatterimme suurta linjaa: tendenssejä, kehityskaaria, pitemmän ja lyhyemmän tähtäyksen prosesseja” kirjoitti Pekka Kyrö vuonna 1988. Raija Ojala puolestaan pohti seuraavana vuonna ovatko teatterin happy hour – tempaukset sen pelastus ja kuinka taidelaki vaikuttaa tekijöihin. Ihailin tiukkaa asennetta, mutta samalla minun oli vaikea muistaa, olenko joskus käynyt siellä, 80-luvulla?
Neljä runoa
1. Kiukuttelua ja muutakin
Täällä, ympärillämme, on paljon ääniä
monotonisia ja aika ankeita
ketä kiinnostaa herkistyä kaupungin äänimaisemien yksityiskohdille
no ehkä jos pitää tehdä joku yhteisötaideprojekti
johon on jo määrärahat olemassa
aural dreaming olis varmaan aika hyvä nimi
no mut tosissaan, jotain epämääräisiä
julkisissa liikennevälineissä tehtyjä kenttä-äänityksiä,
kenties efektoituna kaikuisaksi äänitapetti-kitschiksi
kuulostaa ihan mun Kutsumaton vieras -teokselta
Huomioita äänisuunnittelun tilallisista ja kehollisista mahdollisuuksista
Teatterista sanotaan usein, että se on taiteenala, joka on vahvasti kytköksissä aikaan. Verrattuna vaikka perinteiseen kuvataiteeseen teatterin erityispiirre on sen kyky syntyä uudestaan ajassa jokaisessa esityksessä. Teatteri sijoittuu siis katsojan ja esityksen yhdessä kokemaan nyt-hetkeen. Koska teatteri on elävää ja ajassa liikkuvaa, on jokaisen esityksen kohdalla mahdollista, että mitä tahansa tapahtuu ja yllättäviinkin mahdollisuuksiin on sopeuduttava siinä hetkessä.
Laurie
Laurie Anderson & Lou Reed: The Yellow Pony and Other Songs and Stories
Huvilateltta 30.8.2009, Helsingin Juhlaviikot
Minä rakastan Laurie Andersonia. Olen rakastanut häntä aina siitä lähtien kun oivalsin, että musiikki on muutakin kuin pelkkiä listahittejä, tarkkaan ottaen vuodesta 1987. En koskaan kuvitellut, että minulle tulisi mahdollisuutta nähdä häntä livenä, mutta tässä minä kuuntelen hänen sound checkiään Huvilateltan ulkopuolella, loppukesän auringonpaisteessa. En ole tuntenut tällaista totaalista faniutta pitkään, pitkään aikaan.

