Kesäkuun kolmantena, vuonna 1968, Valerie Solanas katsoo näyteikkunasta heijastuvaa kuvaansa. Helteisestä kesäpäivästä huolimatta hän on pukeutunut poolokaulukselliseen villapaitaan ja popliinitakkiin. Huulillaan hänellä on punaista huulipunaa. Valerie puristaa kädessään ruskeata paperipussia ja odottaa.
Viisitoista minuuttia yli neljä Andy Warhol kaartaa taksilla 16:tta katua alas ja pysähtyy Union Square Westille aivan Valerien eteen. Andy maksaa taksin ja tervehtii Valerieta. He kävelevät yhdessä Union Buildingin aulaan ja tilaavat hissin.
Hississä Andy kiinnittää huomiota Valerien ehostukseen. Andy ei ole koskaan nähnyt Valeriella huulipunaa.
Factoryn ovella Andya huudetaan puhelimeen. Valerie kävelee hitaasti sisään ja jää seisomaan kynnyksen tuntumaan. Kiireinen Paul Morrissey ja sohvalla makoileva Mario Amaya vilkaisevat Valerien suuntaan rekisteröimättä tulijaa. Valerie vaihtaa painoa jalalta toiselle, keinuu ja odottaa.
Andy nauraa puhelimeen. Mario huokailee pitkästyneenä. Valerie avaa paperipussin, ottaa sieltä pistoolin ja ampuu kohti Andya. Andy kiljahtaa kivusta ja kaatuu. Valerie ampuu uudestaan. Andy ryömii. Valerie ampuu vielä kerran.
Sairaalassa Andyltä ei löydetä pulssia ja hänet todetaan kliinisesti kuolleeksi. Andyn sydän on pysähdyksissä puolitoista minuuttia ennen kuin lääkärit onnistuvat avaamaan rintakehän ja aloittavat sydänhieronnan.
Andy selviää.
Factoryn ovenpielestä löytyy ruskea paperipussi. Se on Valerien. Huolellisesti taiteltu pussi sisältää kolme esinettä: Andya ampuneen pistoolin, Valerien osoitekirjan sekä käyttämättömän terveyssiteen. Poliisi ei pidä pussia ratkaisevana todisteena, sillä Valerie ilmoittautuu itse myöhemmin illalla pidätettäväksi.
Kirjassaan The Sweet Assassin and the Performative Politics of SCUM Manifesto Laura Winkiel ehdottaa Valerien epätavallista ehostusta, puvustusta ja paperipussia sisältöineen tappona tapahtuvan esityksen lavastuksenrekvisiitaksi, vaikka pelkkä teon todellinen väkivalta onkin vakava muistutus siitä, ettei kyse ollut vain lavastetusta tapahtumasta. Valerie oli tunnettu militanttifeministi, joka ei tiettävästi koskaan pukeutunut hameeseen ja korkokenkiin. Valerien ja Andyn välillä oli ollut sanaharkkaa ja epäonnisia yhteensattumia jo jonkin aikaa. Andy oli kadottanut Valerien vallankumouksellisen Up Your Ass-käsikirjoituksen eikä ollut erityisen innostunut yhteistyöstä maanisen ja miesvihaisen Valerien kanssa. Winkiel ei arvuuttele syytä Valerien päätökseen ampua Andy, mutta toteaa, että Andyn asema avantgarden kiistämättömänä ikonina ja henkilökohtaisen pettymyksen tuottajana edesauttoi tappoyrityksen esteettistä toteutusta. Jossain rekvisiitan, naisen rooliasun ja pistoolin laukausten välimaastossa Valerie konstruoi täysin uudenlaisen esitysmoodin, joka uhmasi ja vastusti aikansa esityksellisiä konventioita ja pureutui vimmalla avantgarden käsitteistöön.
Winkielin mukaan tapahtumapaikalle jätetty näennäisen merkityksetön ruskea paperipussi paljastaa Valerien teon laskemoiduksi esteettiseksi installaatioksi. Samalla sen voi tulkita esitykseksi, jonka motiivi ylittää aikansa säädyllisyyden rajat tuomalla keskiöön naisen keholliset ja lihalliset perustoiminnot terveyssiteen muodossa. Andy oli avantgarden ruumiillistuma, joka suhtautui naisen kehoon samalla hiljaisella välttelyllä kuin ympäröivä yhteiskuntakin.
Terveysside oli paperipussin sisällöstä vallankumouksellisin. Pistooli oli Valerien instrumentti, osoitekirja teoksen signeeraus mutta terveysside vaatii laajemman kontekstualisoinnin. Winkiel kirjoittaa siteen symbolisoivan kastraatiota. Valerie kirjoitti muutamassa yhteydessä miesten harjoittaman naisten sortamisen loppuvan, kun mies kastroi itsensä. Kenties side oli tarkoitettu Andylle kastroinnin aiheuttaman verenvuodon hoitoon, osoitukseksi hyväksynnästä, joka seuraisi tätä toimenpidettä? Tämä luenta yhdistettynä tulkintaan terveyssiteestä sosiaalisen koodin ja naisen kehon hiljaisuuden rikkojana muodostaa siteestä Valerien teon avaimen. Terveysside on kenties helpoin saatavilla oleva objekti, jolla on suora suhde (naisen) kehon haavaan. Eikö mies voi vuotaa verta muuten kuin aseen avulla? Oliko Valerien teko performanssi, jota ei ymmärretty lukea oikein edes vihjeiden perusteella? Oliko teko performanssi? Entä onko sen yksityiskohtien tulkinta tarpeellista tai edes moraalisesti oikeutettua?
On vaikeata määritellä, kuinka kaukana nämä Valerien teon käsitteellistämiset ovat tapahtumien yleisesti hyväksytyistä tulkinnoista, jotka ovat laajalti perustuneet Andyn omaan vähättelyyn teon vakavuudesta. Andyn mukaan Valerie käytti häntä trampoliinina julkisuuteen. ”Kuuluisana oleminen ei ole loppujen lopuksi niin tärkeätä”, Andy totesi. ”Jos en olisi kuuluisa, en olisi tullut ammutuksi Andy Warholina olemisesta.” Valerien luodit lävistivät Andyn molemmat keuhkot, ruokatorven, maksan sekä tuhosivat vatsaa niin, että pernan lisäksi osa suolistosta jouduttiin poistamaan. Andy joutui käyttämään tukikorsettia ja syömään loppuelämänsä vahvoja kipulääkkeitä.
James M. Harding ehdottaa artikkelissaan The Simplest Surrealist Act (The Drama Review, 2001) näkemystä, jonka mukaan Valerien ampuminen tulisi ymmärtää radikaalina, kumouksellisena yrityksenä määritellä uudelleen amerikkalainen avantgarde. Kuultuaan Andyn ja Valerien välikohtauksesta Robert Rauschenberg kuulema lankesi polvilleen ja itki. ”Onko pistoolista tullut nyt uusi media taiteelliselle ja poliittiselle ilmaisulle?”, Rauschenberg vaikeroi työhuoneensa lattialla. Valerielle pistooli oli molempia. Tietoinen ja vapaaehtoinen väkivallan teatralisointi asettaa Valerien avantgarden kentällä jo pitkään esiintyneeseen anarkismin traditioon. Radikaalin taiteen ja radikaalin politiikan yhdistäminen oli 60-luvulla niin tuttu kuvio avantgarden kentällä, että Hardingin mukaan onkin ironista syyttää Valerieta julkisuuden tavoittelusta ja näin unohtaa Valerien merkitys kenties yhden 60-luvun provokatiivisimman ja kumouksellisimman performanssin toteuttajana.
Andy Warholin rooli ei ollut Hardingin mukaan vain satunnaisen uhrin rooli. Harding kirjoittaa: ”Solanas lävisti visionsa luodein, jotka oli kalibroitu poliittisella ja taiteellisella moni merkityksellisyydellä. Maailmassa, jossa mikä tahansa voi olla taidetta – maailmassa, jota Warhol oli luomassa – Solanasin ase uhkaavasti laukaisi vastaamattomia kysymyksiä: onko tämä taidetta? Onko tämä vallankumouksellista politiikkaa? Onko tämä uusi media?” Valerien luodit eivät haavoittaneet vain kuuluisaa amerikkalaista taiteilijaa vaan koko amerikkalaista yhteiskuntaa. Mukaan lukien miesten dominoiman avantgarden, jonka ruumiillistuma Andy oli.
Anna Cadia
