essee_event_kansi

teksti: Lauri Mattila, Teatterikorkeakoulun ohjauksen maisteriopiskelija

* * *

Essee on paikka. Essee on paikka, jossa tämä hetki kokoontuu. Maailma kuroutuu ehjäksi. Tietty paikka, tietyn hetken, tämän, oman, minun, kai. Minulle tärkeän – minun epävarmuuteni, heikkouteni, kuolevaisuuteni – henkilökohtaisen, haavan, huolen, ajatuksen, ruumista painavan, pesivän, nuolevan, huutavan, kiusaavan, kutsuvan aiheen läpi aiheesta kokoaa, kohoaa essee kekona, pesänä, kokoajansa pyrkimyksenä kuroa kokoon ja asua kokonainen maailma, maailmanselitys. Pelossaan essee, tai kirjoittaja, suojelee ja säilyttää, pitää kiinni, sulkee sisäänsä kokoelman maailman kuolleita kappaleita niin kuin ruumisarkku tai muurahaisfarmi. Essee on hetken testamentti, summaus privaatista hädästä, paikka jossa kokemus kokoontuu. Tilaa esseen ympärillä, sen syntymäympäristöä, luonnehtii eristys, kirjoittamista pyrkimys jakaa, avata, päästä yhteyteen, privaatista ulos, julkiseen. Arkun tai farmin lasinen kansi, seinä; avata, päästää, sallia, kutsua sisäänsä, kuin valas, ulostaa, kutsua mukaansa, koolle, kuin arkki, tärkeät ihmiset, asiat, ajatukset, materiaalit olemaan ilman seiniä, viettämään, viivähtämään hetkeä yhdessä.

Hetki tässä, ääressä, äärellä minun, tekstin, ajatuksen, esityksen. Se

hetki on essee, tämä, tässä.

Mahdollisuus tuntuu kiteyttävän itselle olennaisen esseestä.

Tässä oleva, tässä mahdollistuva, kokoontuva, näyttäytyvä, tähän tuleva.

Huomion kiinnittäminen siihen, mihin tai mille on tilaisuus.

Tilaisuus levähtää.

(Tauko.)

Essee on levähdyspaikka maantien varressa. Kuolleeksi piiskattu hevonen.

Läkähdyksen, puristuksen, juoksutuksen jälkeinen levähdys,

tai levähdys

ennen vääjäämätöntä kuolemaa, nääntymistä,

polttoaineen, energian loppumista, pimeyttä, hukkumista, tulvaa, hyökyaaltoa, meteoriittia.

Essee syntyy hädässä.

Esseen kirjoittaminen on yksin jäämistä, kuolemaa.

Yksin asumista ja kylään kutsumista. Pelkoa,

että kukaan ei tule.

Sitä painaa, minua painaa kuoleman välitön läheisyys – kuolema eristyksessä – ymmärrys yhdessä vietettävän ajan rajallisuudesta, mahdollisuuksien rajallisuudesta yksinäisyyden (ja tekstin) ikuisuutta ja rajattomuutta vasten, että on tämä pieni hetki yhdessä, tärkeän äärellä. Ja paradoksaalisesti kuluu, kulutan loputtomasti aikaa yksin esseetä kirjoittaessa, tätä yhteistä aikaa ja tilaa kirjoittaessa, ja tämä tosiseikka herättää minussa taas uutta hätää. Miten voisi kirjoittaa paikan, jossa tämänhetkisyys tai tilaisuus tässä jotenkin toteutuisi, paljastuisi erityisenä ja ainutlaatuisena, mahdollistaisi jotain? Miten kirjoittaa avara tila, miten kirjoittaa tilaa ja aikaa olla, hengittää, tilaa valolle, kirkkaudelle?

Esseen tila, ilta, aamu, aika.

Esseen aika on tämä.

Esseen paikka on tämä.

Essee on tilaisuus. Tapahtuma,

joka tarjoaa katoavan mahdollisuuden vaarin ottoon, tarjoaa tilaisuuden jonkin uuden tapahtumiselle, tapaamiselle.

Haaveena jokin merkillinen, itselle romanttisena näyttäytyvä, kohtaaminen ja kohdakkain asettuminen, viistäminen, limittyminen, jonkin hetken jakaminen vaikkakin eri paikassa, eri aikana. Haave yhteisestä ajasta, hetkestä.

Minun kohdallani (kutsu on ujo) esseen kohtaamisen luonne on privaatti ja tapahtuu hiljaisuudesta. Laidalla, katveessa, hämärässä. Minä, porvari, jaan omintani, tunnustan jotain hyvin yksityistä eli ajatteluani. Kohtaaminen on henkilökohtainen.

Paikka huoneen sisällä, asunnossa.

Tai

valossa, avarassa maisemassa, sieluntilassa, tajunnassa, kirjoittajansa paljastavassa maastossa. Mutta

tila ei ole enää oma, vaan jaettavaksi, yhteiseksi, asutettavaksi annettu. Kohtaaminen

on kömpelöä ja hapuilevaa, kirjoittaminen noloa,

vaikeaa, hassua, pateettista, naurettavaa.

Maasto ei ole tuttu.

Silti pitäisi juonia.

Esseellä on tämä hetki, tämä ainutkertainen elämä ja varastettu aika niskassaan. Tämän hetken ja lähestyvän kuoleman musertava paino, ja paine tehdä tästä hetkestä merkityksellinen ja oivaltava, rikas ja viisas.

Paine kantaa lukijaa, antaa tilaa, lummemattona, tuntemattomana,

tehdä tuttavuutta. Mikä ottaa aikansa. Mikä puristaa,

pakottaa juonimaan, miten kestää puristus ja paine, miten tasata paine, millä tempuilla, millaisella rakenteella? Simultaanisella, moniäänisellä, monikeskeisellä, moniaalle avautuvalla, diskurssien välisellä, monivärisellä, monikulttuurisella, lainaavalla, kierrättävällä, varastavalla, paljastavalla, tunnustuksellisella, vilpittömällä, tasavertaisena kohtaavalla, kiireettömällä, maastossa eksyvällä, suunnistavalla, rönsyilevällä, rihmoittuneella, kiemurtelevalla, piiloutuvalla, kätkevällä. (Mitä arvoja, asenteita tämä lista kantaa? Minkä varaan antaa painonsa, mihin kurottaa, turvata, vertautua, nojata?)

Esseen kirjoittaminen on pakenemista. Ahdistus on ruumiillista ahdistusta, puristusta. Yksin jäämistä omaan ruumiiseen, sen onttona, autiona, vieraana, epäkodikkaana kokemista. Essee kaltaistuu, esittää ruumiin tilan, jumin, asenteen – kramppisen suhteen maailmaan. Tätä vasten minulle avautuu puhe esseestä karttana, reittinä, kun on pakko pysyä liikkeessä, pakotettuna, ajettuna, paineen alla, reittinä ruumiin läpi, ulos ruumiista. Se on elettävän maaston pitkospuiden punomista, pinnalla pysymistä, putoamista taas hapettomaan eristykseen, liikettä kohti pintaa, tekstin pintaa, hapen saantia, helpotusta, pinnan päällä lukija, yhteys ja pelastus. Kirjoittajan kurottava ele on kutsumisen ele, ja kurotamme kai asioihin joiden kuvittelemme pitävän meidät pinnalla. Juoni joka punoutuu tekstin tai esityksen läpi, tämän hetken läpi, kirjoittajan, lukijan, katsojan, kokijan läpi, jolla pitäytyä hetki yhdessä, hetki tässä – hetken helpotus.

Essee on tähän kerääntyneiden tilaisuus, pelastuslautta, painautuminen sinuun. Hiljeneminen.

Tämä on levossa.

Tässä on pelkäämättä, huolehtimatta.

Sitä yrittää kirjata

etäisyyden, välimatkan hätään, puristukseen, kuvotukseen,

hahmottaa itsen erillisenä, itsenäisenä. Hahmottaa maailma, meidän ja asioiden suhteet.

Yrittää tehdä tuohon väliin tilaa,

juhlavaa, arkista, tilaisuutta,

meille,

ongintapaikkaa,

jos joku haluaisi tulla

Tuntea (kartoittaa) maailma, joka kantaa.

* * *

Essee on syntynyt esitystaiteilija Anna-Mari Karvosen vetämällä Essee esityksen muotona/asenteena -kurssilla Teatterikorkeakoulussa 2013.