Mark_Harvey_01_net_photo_Hannu_Seppala

NEW PERFORMANCE TURKU 2014: MONIÄÄNISYYS PERFORMANSSIKRITIIKIN VÄLINEENÄ -KIRJOITUSSARJA

teksti: Hanna Kaikko
esitys: Mark Harvey: For The Love Of Finland
kuvat: Hannu Seppälä

Uusiseelantilainen performanssitaiteilija Mark Harvey (s. 1972) esitti New Performance Turku Festivalin ohjelmistossa kaksi teosta For The Love Of Finland ja Formal Responsibilities. Teoksia yhdisti määrättyyn tilaan kiinnittyminen, esityksen fyysisyys sekä kysymys yleisön roolista esityshetkessä. Pitkäkestoisen ja toistuvan moniosaisen For The Love of Finland -teoksensa Harvey toteutti kolmena päivänä keskeisillä paikoilla Turun kaupunkialueella: Kauppatorilla, kävelykadulla ja Vähätorilla. Seurasin teosta kahtena ensimmäisenä päivänä.

Yleisö- ja paikkasidonnaisessa For The Love Of Finland -teoksessa tarkastelin Harveyn toiminnan aiheuttamia muutoksia tilassa ja yleisössä. Hän rikkoi julkisen ja yksityisen tilan totutut rajat tutussa ympäristössä ja piirsi ne uudelleen. Julkinen ja likainen ”kaikkien ja ei kenenkään” tila sekä sen tylyt ja persoonattomat esineet (lyhtypylväät, roskikset, mainokset ja katukivet) olivat hetken ajan hänen. Harvey otti tilan haltuunsa epäröimättä.

Harveyn tausta urheilijana ja tanssijana tuli teoksissa esiin ruumiillisen läsnäolon vahvuutena. Tuo fyysinen läsnäolo ei haastavuudestaan huolimatta ollut uhkaavaa. Vakavuuden ja huumorin välimaastossa leikittelevät teokset haastoivat julkisen ja yksityisen, esittäjän ja yleisön sekä arjen ja esityshetken rajoja. Käsitteellisestä ja vakavasta pohjavireestään huolimatta performanssit eivät jääneet akateemisen älyllisiksi. Ne palautuivat aina hieman ilkikuriseen tunteeseen: hämmennykseen ja huvittuneisuuteen.

Julkisessa tilassa tapahtuvaa performanssia oli vaikea katsoa hymyilemättä. Harvey astui kaupungin tilaan kuin lapsi, jolle mikään ei ole yksityistä tai julkista. Kaikki vain on siinä, tässä ja nyt, käsinkosketeltavana. Harveyn säntäilyssä oli vaivaannuttaviakin hetkiä, kun hän rikkoi jähmeitä sosiaalisia normeja. Esityksen seuraaminen oli siitä huolimatta hurmaavaa ja hurmoksellistakin. Se oli kaikkia niitä laatusanoja, joita julkisen kontrollin alla toimiva aikuinen katsoja voi lapsenomaiseen maailmassaolemiseen liittää.

Kaupunkitilassa toteutuva For The Love of Finland mahdollisti erilaisten yleisöpositioiden muodostumisen. Poikkeava toiminta julkisessa tilassa tuli kysymättä kaupunkilaisten elämään. Hämmentyneen ja uteliaan satunnaisen katsojan lisäksi esityksessä toteutui myös toisenlainen katsojuus. Esitystä varta vasten katsomaan tullut festivaaliyleisö paikantui jonnekin tuon satunnaisen kulkijan ja esiintyjän väliin.

Ensimmäisenä esityspäivänä Harveyn performanssi synnytti Kauppatorilla katseiden leikin. Niistä syntyi kartta, jonka avulla saattoi suunnistaa teoksen perässä. Saavuttuani Kauppatorille, minulla oli vaikeuksia löytää teosta. Etsintää vaikeutti se, etten tiennyt mitä tarkalleen etsin: suurta vai pientä, paikallaan pysyvää vai liikkuvaa. Löysin kyllä viimein festivaaliyleisön, jolta teos oli juuri ”juossut karkuun”. Heidän vanavedessään löysin viimein teoksenkin. Esityksen kuluessa opin tehokkaan strategian seurata poukkoilevaa teosta: seurasin vain ihmisten hämmentyneitä ilmeitä. Kolmen tunnin ajan hän juoksi pisteestä toiseen, halasi asioita, esineitä ja ihmisiä, makasi maassa ja palasi aina välillä festivaaliyleisön luokse kuin tankatakseen tukea.

Festivaaliyleisön esitystä seuraavasta katseesta tuli myös osa teosta. Me katsoimme esitystä ja tämä akti kertoi muulle yleisölle, että Harveyn toiminnalla oli konteksti. Se ei ollut järjetöntä. Kuulemani keskustelunpätkät ”Kyl tääl toril näit hullui riittää” ja ”Pitäiskö soittaa 112:een” pehmenivät myyjien jutusteluun kojujen ääressä: ”Se on sitä taidetta” ja ”Kaikkee sitä näkee”.

Runsaan puolen tunnin kuluttua teoksen alkamisesta myyntikojuja halailevasta taiteilijasta tuli muutamaksi tunniksi osa Kauppatorin arkea. Samalla teoksen seuraamisesta sokkeloisella torilla tuli yhä vaikeampaa. Harveyhin tottunut toriväki ei enää seurannut performanssia samalla uteliaisuudella. Kun For The Love of Finland -teoksen Suomeen hullaantunut turisti katosi minulta Kauppatorilla jo neljännen kerran, päätin että olin seurannut teosta tarpeeksi. Jotain kulki kuitenkin mukana. Minäkin halusin tulla halatuksi.

Mark_Harvey_07_net_photo_Hannu_Seppala

Kahden päivän päästä kävelykadulla sainkin halaukseni. Teos oli kävelykadulla toteutukseltaan aiemman kaltainen, mutta tiloina Kauppatorin pysähtynyt tunnelma ja kävelykadun kiire loivat sille hyvin erilaiset puitteet. Tässäkin esityksessä Harvey hämmensi ihmisiä arkisissa puuhissaan säntäilemällä, halaamalla esineitä, katua ja rakennuksia sekä lähestymällä ohikulkijoita rohkeammin. Kävelykadun läpikulkumatkalla olevat ihmiset kieltäytyivät halauksista myös useammin ja tylymmin. Festivaaliyleisön osana jouduin toistuvasti asiantuntevan katsojan rooliin ja uppouduin keskusteluihin ohikulkijoiden kanssa. Festivaaliyleisöstä oli tullut osa spektaakkelia.

For The Love of Finland oli testi, jossa Harvey velvoitti katsojat miettimään, mikä on miellyttävin etäisyys toisesta ihmisestä. Henkilökohtainen fyysinen tila ei ole avoin kaikille ja juuri tämä sosiaalinen rajapinta, ihmisten välinen etäisyys joutui koetukselle Turun kaduilla. Esityksen aikana pohdin asemaani vaikuttaa tai olla vaikuttamatta. Pitäisikö minun olla huolissani vai luottaa, kun esiintyjä asettaa itsensä alttiiksi pyytämällä halauksia vierailta ihmisiltä minulle tutussa kaupunkitilassa jota en itse koe kovinkaan turvalliseksi? Mikä on minun vastuuni katsojana?