5

teksti: Karoliina Kucia
käännös: Tero Nauha
artikkelikuva: Tero Nauha ja Karolina Kucia, Karolina and Tero as a hipster couple / Karolina ja Tero hipsteripariskuntana, 2015

Kultaseni, -kuvagalleria artikkelin alla.

* * *

H on itäeurooppalainen. A on suomalainen. Heille syntyy eroottinen, mutta täysin epäseksuaalinen suhde. A haluaa katsella kun H siivoaa. A haluaa myös tietää kuinka monta vessaa H siivoaa päivittäin tai oliko kukaan töykeä. H ei puhuttele A:ta koskaan tämän nimellä. A on vaatinut, että julkisissa tiloissa käytetään hänen etunimeään, mutta H välttelee sitä. Kun he ovat kahden, H kutsuu häntä päällikkö A:ksi.
A on älykkö ja sosialisti, joka haluaa ehdottomasti tasa-arvoisen maailman, eikä koskaan lakkaa tukemasta tätä ideaa. H on ylpeä työväenluokkaisesta taustastaan, ja on itsessään poliittisen tiedostavuuden antiteesi. Miehet hänen luokastaan eivät kiinnosta häntä. A:n tapaiset ihmiset muodostavat hyökyaallon, jossa taiteilijat seikkailevat nääntymyksen keskellä ja pyrkivät pelastamaan huonompiosaiset.

H: Kuinka se kattokaan mua ekan kerran. Sen katse sano mulle: ”sä et oo täältä, enkä mä ole täältä, me ollaan muukalaisia maailmassa. Mä valitsin sen, mut sä oot muukalainen kaikelle mitä sä oot ja sille miltä sä näytät. Mun muukalaisuus on hetkellistä. Kun mä palaan töihin yliopistolle mä peitän sen, mikä on helppoo, mut sä oot aina täällä, vaikka pesisitkin ittes ja vaikka kiipisitkin ylöspäin askel kerrallaan. En oo koskaan tuntenu sellasta vapautta ku sun kanssa. Pelasta mut. Pitele mua sun vahvoilla käsilläs kuin pientä lasta”.
A: Olin täysin vieraantunut. Minulla on ollut jatkuva paine toteuttaa jokin projekti. Pohjoiseurooppalaisesta hyvinvoinnistani ja taiteellisesta kompetenssistani huolimatta olin hukassa. En vieläkään tiedä, mitä minun kuuluisi tehdä täällä. En ole hyvä sosiaalisen taiteen alueella. Minulla on usein riittämätön olo, mutta olen myös… miten sitä voisi kuvailla… etuoikeutettu. Minulla on oikeutus katsoa, ja siksi tallennan sen mitä näen kirjoittamalla tai kuvin, jotka tullaan julkaisemaan. Kun kysymys tulevaisuudesta nousee esiin älyllisissä keskusteluissa, näkemykseni on puhtaasti teoreettinen. Tässä ympäristössä se ei johda mihinkään. Aika näyttää, mutta en ehkä tule olemaan niin tärkeä tulevaisuudessa. Sitten näin sinut lyhyine hiuksinesi ja silmät rajauskynällä tummennettuina. Näytit itsevarmalta ja kauniilta maatessasi taipuneen puun oksalla. Näytit avoimelta, rennolta ja itsevarmalta. Sinun katseellasi ei kuitenkaan ollut oikeutusta tai valtaa, aivan kuin käsityksilläsi ei olisi niin suurta merkitystä, koska niitä ei ilmaistu selkeästi, vaan ne olivat ennemminkin läsnä olemuksessasi ja ruumiissasi. Minä en ollut itsevarma enkä avoin ja siksi olin viehtynyt sinusta välittömästi – etsin hyväksyntääsi oikeutetulla katseellani. Tunnut huolettomalta sen suhteen, ettet toiminut oikein. Sinussa ei ollut tehokkuuden tuottamaa kiivautta. Sen sijaan työn ja ideologioiden historia ei ollut hävinnyt sinusta. Siinä oli jotain anteliasta, kuin ihmisessä joka on noussut jätekasasta.
Minä katsoin. Se oli taiteellista halua katsella muukalaista, mitä muukalaisuus on, onko hän tasa-arvoinen? Olin välinpitämätön, en päästänyt lähelleni, ja vaadin sekä itseltäni että sinulta itsenäisyyttä. Kyky pitää huolta omista asioistaan ja maksaa omat laskunsa – se on yhä kunnioitettavaa solidaarisuutta ja melkein Suomalaista. Tuo ylpeytesi ja taitosi tehdä kovasti töitä, vaikka kaikki onkin sekaisin, puhut epäselvästi eikä sinulla ole verkostoa. Se oli lupaavaa. On niin vaikeata elää ilman että alistaisi toista tai olisi alistettuna. Valta oli juuri siellä. Kun minä katsoin.
Sinä katsoit minua. Olen hyvä tyyppi. Huomaat teeskentelyni ja miten yritän olla parempi kuin olenkaan. Tiedät, että en ole vakava. Et kunnioita minua, enkä minä sinua. Kuulin että olet venäläinen ja katson sinua välinpitämättömästi. Piilotan sen. En halunnut sitä, mutta se vain ilmestyi. Liian myöhäistä. Tiedät, mitä ajattelen sinusta. Vastaat siihen, ja me teeskentelemme kuten suvaitsevaiset ihmiset. On niin helppoa saada valtaa.
H: Se katso mua ja mulla oli likaset kädet, pölyset kaivoksen hiilestä, vaikka mä en oo koskaa ollu siellä töissä ja silti hiiltä on aina mun käsissä. Sille se riitti yhteyden luomiseks. Mun kädet oli vieläkin likaiset, vaikka oikeesti valkaistu kloriitilla, jota mä olin käyttänyt. Ei mulla ole koskaan hanskoja. Mä haaveilen siitä et kloriitti pyyhkis mun sormenjäljet.
A: Katsoin. Käsissäsi ja paikassa jossa elät on jotain surullisen lihallista ja sisäelimellistä. Olin väsynyt pinnalliseen elinympäristööni. Kuka olen? Näytänkö hyvältä? Sitten sitä perhetraumaa jne.

A on ajattelija, kirjoittaja ja työpöydänääressäistuja. A ajattelee, kirjoittaa, ajattele, lukee ja ajattelee lisää. A on järjestelmällinen. Se on hänen työtään, jossa A on hyvä ja josta A saa palkan. A:lla on pakkomielle sanoihin.
A etsii ongelma-alueita ja kehittyvien maiden tyttöjä, kärsimystä ja kamppailua, joista hän haluaa tietää kaiken. Hän tekee siitä taidetta ja saa hieman nautintoa. A ei mene sänkyyn heidän kanssa. Lihalliset nautinnot ovat hänelle liian alhaisia ja se muuten olisi epäeettistä. A ei päästä ketään lähelleen.
H ajattelee olevansa sotkuinen. Hän ei osaa keskittyä, vaikka ajattelee asiat moneen kertaan. H ajattelee ja joskus hän käyttää sanoja hyvin. Usein H ei käytä sanoja hyvin eikä tunne kieltä kodikseen. Siksi hän on joku. Hän haluaa olla joku. Hänestä on tultava joku, epätyypillinen. Olisi sietämätöntä olla tyypillinen. H on epätyypillinen, koska hän väittää olevansa tyypillinen ja on siksi niin epätyypillinen. H ei yritä paeta näkymättömyyttään, vaan käyttää sitä, koska hän voi olla huomaamaton. H saa siitä valtaa.
A: Tämä perversio luo epä-toiseuden kuvan. Kieroutunut lian representaatio, kultaseni, ylittää luokittelevan arvostelman, vaikka ei synnytäkään uutta. Se asustaa siinä mikä on ilmeistä. Olet näkymätön, mutta sinussa on jälkiä joiden kautta olet rakastettujen moninaisuus. Tuossa on kuva sinusta romani-kerjäläisenä, tässä bussikuskina, tässä kotiaskareissa – siivoamassa – tuossa puettuna nouveau riche aviovaimoksi, tässä kuudentena kilpailijana Venäläisnaiset-sarjassa – halpana, kuin liian suorasukaisena – tuossa lähes tyylikkäänä Stockmannilla, tässä kirjailijana aamutakissaan ajattelemassa, filosofisten opusten äärellä. Sovit jokaiselle, mutta et oikein minnekään. Millaisena sinut kelpuutettaisiin? Esittäen kaikkea, näkymättömänä. Minua kiehtoo, miten lika tunkeutuu ylempiin kerroksiin, kun sopimus näkymättömyydestä ei toimikaan. Kenen likaa se on?
Katselen sinua. Sotket itsesi likaan, kunnes olet aivan musta. Peset minut. Pidät minua sylissäsi kuin lasta. Tämä ei ole pakenemista. Emme pakene minnekään. Päinvastoin, teemme tästä selkeämpää piilossa ja salattuna. Ongelma ei ole siinä, miten näemme toisemme, vaan siinä kuinka ennakoin katseesi ja kuinka sinä alat ennakoimaan katsettani.
H: Työkkäri pelottaa. Mun selvitys on myöhässä. Voiksä soittaa sinne mun puolesta? Mä oon tässä oven takana ja kuiskaan sulle mitä sun pitäs sanoa. Ota musta kuva kun mä juoksen ovesta ulos.

Sen vuoksi hankaan messinkiä aina kun voin, jotta saisin kämmeneni kovemmiksi. Se on kaikkea muuta kuin miellyttävä tunne, mutta sillä tavoin ne kelpaavat paremmin M:n ihailtaviksi, koska häntä miellyttää työtätekevän naisen isot ja kovat kädet. 1)

A: Miksi minulla on pakkomielle seurata noita työväenluokkaisia, likaisia, siivoavia, sosiaalisessa verkostossa kömpiviä ja silti niin puhtaita. Isorintaisia, huorahtavia itäeurooppalaisia tyttöjä. Itä-Eurooppa on kuin eksynyt ja kamppailunsa hävinnyt tytär, joka palaa perheen luokse pyytäen anteeksi virheitään. Kaikki saavutukset nollattuna.
Onhan hän töykeä, pukeutuu kuin katutyttö, aina valmis, mutta hän osaa pelata sakkia ja lukee Dostojevskia. Alistuminen osuu oppimaani läntisen hegemonian valtaan ja fantasiaani jostain pienestä. Voi luoja, siksi tytöt noissa porno kuvissa ovat aina niin pieniä!
A: H on oppinut paljon. Kieltä, ja kulttuuria, johon hän ei koskaan täysin kuulu tai jota ei edes ymmärrä, mutta hän tietää sen nyt. Nyt kun vanhempani ovat menettämässä kuulonsa, H on ensimmäinen, jota he eivät enää kuule, vaikka hän yrittäisi puhua kuinka kovaa tai selkeästi. Näen heidän katseessaan pelkoa: ”Tunnen epävarmuutta sinun läsnä ollessasi. En tiedä mitä aiot sanoa, tehdä tai mitä oikeasti tarkoitat.”

H ei usko kieleen. Kieli on puhtautta, identiteetti, sielu ja kaikki mitä omistat. H:lla ei ollut mitään sellaista, hänellä oli vain päällikkö. H kamppaili löytääkseen halunsa, koska hän oli niin viaton likaisuudessaan, pysyen hengissä katseiden alla; silti hän oli ylpeä ja epäseksuaalinen kuin pieni tyttö. H:n halu olisi liikaa. Sitä hän kuitenkin halusi.

Kiipesin jakkaralta savupiippuun pois näkyvistä. Paksua nokea oli kaikkialla, se oli lämmintä ja pehmeää, joten makasin siinä, ripottelin sitä käsivarsilleni ja se valui päälleni kuin kylpyvesi. Jäin savupiippuun ja ajattelin Mestaria, sitä kuinka häntä miellyttäisi nähdä minut kun laskeutuisin täältä […] Mestari kirjoitti minulle myöhemmin ja kertoi, että silloin kun olin savupiipussa hän oli juhlissa, jossa rouvien hienostuneet niskat ja kädet saivat hänet ajattelemaan minua… 2)

H näki toistuvaa unta, jossa he loivat yhteenliittymän.

HA on kuvaus kotitaloudesta, jossa on korkea työmoraali, tunnollinen rahankäyttö ja järkevä suunnittelu. HA herää ja huolehtii lapsista, pidättyy voimakkaista tunteista ja tunnistaa rajansa. HA pitää huolta tasa-arvoisesti. Jos joku lipsuu, hänen on maksettava siitä. HA jakaa vastuun puhuen ja pyrkien kohti hyvää elämää tuossa taloudessa ja makuuhuoneessa. AH ei ole liikaa, hän on ymmärtäväinen, oppivainen, kekseliäs, vähän hullu, iloinen, neuvokas luovien lapsen harrastuksesta toiseen. AH on aika persoona. AH on urheilullinen, spontaani, rento tai ainakin välitön. AH lähtee osoittamaan mieltään leikkauspolitiikkaa vastaan, rasismia vastaan ja luokkajakoa vastaan.
H herää hikoillein. ”Oon onnekas että mulla on sut, päällikkö A,” hän sanoo. A suutelee H:ta. 3)

 

Hannah Cullwick, viktoriaanisen ajan palvelijatar, kotiapulainen ja päiväkirjan pitäjä.
Arthur Munby, viktoriaanisen ajan brittiläinen runoilija, päiväkirjan pitäjä ja asianajaja.
Karolina Kucia, puolalainen performanssitaiteilija.
Tero Nauha, suomalainen performanssitaiteilija.

——————-

1) Hanna Cullwick, The Diaries of Hannah Cullwick, Victorian Maidservant, Edited by Liz Stanley, Rutgers University Press 1984.
2) ibid.
3) Writing based also on Carol Mavor, Pleasures Taken: Performances of Sexuality and Loss in Victorian Photographs, Duke University Press and I.B. Tauris 1995.

* * *

KULTASENI, KUVAGALLERIA

1

kuva: Fink, Hannah’s hands / Hannahin kädet, n. d., Master and Fellows of Trinity College Cambridge

kuva: The Fosters, Hannah as chimney sweep (or slave wearing chain and clock) /Hannah nuohoojana, 1862  Master and Fellows of Trinity College Cambridge

kuva: The Fosters, Hannah as chimney sweep (or slave wearing chain and clock) / Hannah nuohoojana (tai orjana lukitussa kahleessa), 1862, Master and Fellows of Trinity College Cambridge

kuva: James Stodart, Hannah as Magdalene / Hannah Magdaleenana, 1864. Master and Fellows of Trinity College Cambridge

kuva: James Stodart, Hannah as Magdalene / Hannah Magdaleenana, 1864, Master and Fellows of Trinity College Cambridge

kuva: Tero Nauha, Karolina as intellectual / Karolina älykkönä, 2015 By Tero Nauha.

kuva: Tero Nauha, Karolina as intellectual / Karolina älykkönä, 2015.

5

kuva: Tero Nauha ja Karolina Kucia, Karolina and Tero as a hipster couple / Karolina ja Tero hipsteripariskuntana, 2015.

6

kuva: Little, Munby and Ellen Grounds / Munby ja Ellen Grounds (Munbyn toinen työväenluokkainen ystävätär), 1873. Master and Fellows of Trinity College Cambridge