Mark_Harvey_01_net_photo_Hannu_Seppala

KOLME KRITIIKKIÄ NEW PERFORMANCE TURKU 2014 FESTIVAALILTA

kirjoitussarjan toimitus ja esittely: Leena Kela & Riikka Niemelä
kuvat: Hannu Seppälä

Performanssitaide on asettunut lukuisilla uusilla festivaaleilla ja esityskonteksteilla osaksi nykytaiteen keskiötä. Performanssia koskeva kirjoittelu tai kritiikki ylittää silti harvemmin julkaisukynnyksen mediassa, eikä toisaalta taiteenlajiin erikoistuneiden kirjoittajien laskemiseen tarvita monenkaan käden sormia. Taidekeskustelun hakiessa uusia muotoja digitaalisilla foorumeilla ja sosiaalisessa mediassa, tavoittaa printtimedia samalla oman säännöllisen lukijakuntansa.

Syksyllä 2014 Turussa järjestettiin New Performance Turku Festivalin ja Turun yliopiston Taidehistorian oppiaineen yhteistyönä performanssiin keskittyvä harjoituskurssi, jonka aikana ryhmä taiteiden tutkimuksen opiskelijoita tutustui festivaalin teoksiin, oheistapahtumiin ja taiteilijoihin ja kirjoitti teoksista kritiikkejä ja analyysejä. Kurssilla ruodittiin esitysten sanallistamisen ja analyysin erityispiirteitä sekä keskusteltiin performanssikritiikin kirjoittamisen menetelmistä.

Kurssi toimi hetken aikaa intensiivisenä kirjoittajayhteisönä, jossa käsityksiä performanssitaiteesta ja tulkintoja teoksista hahmoteltiin myös kollektiivisesti seminaareissa, keskustelutilaisuuksissa ja taiteilija- ja kuraattoritapaamisissa. Tämän kirjoituksen lopusta löytyvät analyysitekstit ovat poimintoja kurssilla tuotetuista teksteistä. Kirjoittajina improvisaatiota tutkiva musiikkitieteilijä, kotimaista kirjallisuutta opiskeleva performanssitaiteilija ja taidehistoriaa opiskeleva kuvataiteilija.

Millaista kompetenssia performanssista kirjoittavalla kriitikolla tai teoksia analysoivalla tutkijalla tulisi olla? Onko tunnettava perinpohjaisesti performanssitaiteen traditio vai osattava yleissivistyksen pohjalta arvioida myös teoksen käsitteellistä sisältöä?

Syksyn New Performance Turku Festivalin tunnuslauseena oli ”Yleisö on asiantuntija performanssitaiteessa”. Asettamalla yleisön asiantuntijan rooliin festivaali halusi avata performanssista keskustelemisen tapaa ja rohkaista jokaista katsomaan teoksia omasta erityisestä asiantuntijuudestaan käsin, edusti se mitä alaa tahansa. Osalle festivaalin teoksista oli etukäteen kuratoitu oma kummikatsoja, joka toimi performanssin jälkeen järjestettävän yleisökeskustelun avaajana puhumalla hetken siitä, mitä hän performanssissa näki, koki ja mitä hän siitä ajatteli. Kummikatsojat eivät edustaneet taiteen asiantuntijuutta, vaan heidän asiantuntijuutensa saattoi sijaita millä tahansa elämän osa-alueella.

Paikantunut tieto performanssia analysoidessa tai arvioidessa ei silti merkitse käsittelytavan mielivaltaisuutta. Teoskokemusten ja -tulkintojen jakaminen yleisökeskusteluissa ja kurssilaisten kesken toi esille miten myös performanssiesitys kirjoittaa itseään teksteihin; joidenkin esitysten tuottaessa toistuvasti kerronnallisempia sisältökuvauksia, kutsuvat toiset helpommin esiin kirjoittajan kokevan ja aistivan minän. Saman teoksen arvioiminen eri asiantuntijuuksista käsin tuottaa moniäänistä kritiikkiä, joka laajentaa teoksen tulkintahorisonttia ja lisää ymmärrystä paitsi käsiteltävästä performanssista, myös performanssitaiteesta yleensä.

* * *

Alle linkitetyissä teksteissä on tartuttu esityksen ja tekijyyden kysymyksiin; kuka teoksessa on auteur ja mihin kaikkialle esitys ulottuu. Niissä tunnustellaan myös erilaisia kirjoitusasenteita; tulisiko performanssia katsoa etäältä ja ulkopuolelta, vai tarkastella omasta osallisuudesta tai teoskokemuksesta käsin.

1. Hanna Seppänen tarkastelee tekstissään KOHTAAMISIA KASVIEN KANSSA performanssi-installaatioita elävänä sommitelmana ja pohtii teoksen inhimillisten ja ei-inhimillisten esiintyjien välisiä suhteita.

2. Jani Virran essee KUN NÄET VÄKIJOUKON, NÄEN LAUMAN pohtii tekijyyttä yleisön käyttäytymiseen ja reaktioihin perustuvassa performanssissa ja tuo esille taiteilijan erityisen aseman sellaisessakin esityksessä, jossa esiintyjän ja yleisön välistä hierarkiaa pyritään aktiivisesti purkamaan.

3. Hanna Kaikko havainnoi kirjoituksessaan HULLUNA SUOMEEN kaupunkiperformanssia. Kaikon analyysi julkisessa tilassa eri versioina toteutetusta teoksesta keskustelee esityksen tilan muodostumisesta ja siitä miten yleisön katseista tulee osa teosta.