esitys_3_16_taustakuva_02

Torstai 15.9. klo 10 toimitus kokoontuu jälleen Kaapelitehtaalle.

14355114_10211014266139367_6066032709376640083_n

Ajankohtaista –projekti on lähtenyt käyntiin, olemme tyytyväisiä konseptin toimivuuteen ja harmittelemme vain sitä, ettemme keksineet ajankohtaistoimitus ideaa jo aiemmin. Tai siis keksimme kyllä, mutta se jäi toteuttamatta. Ajankohtaisnumero olisi hyvin voinut olla projekti kerran vuodessa paperilehden rinnalla – mutta koska Esitys-lehti lopetetaan ensi vuonna, tämä jää ehkä ainutkertaiseksi kokeiluksi. Ideoimme, että Esitys-lehti voisi palata ajankohtaisuus-konseptilla, pop-up toimituksena, vaikka jonkun festivaalin yhteydessä.

Käymme läpi netissä ilmestyneitä juttuja. Janne Saarakkala kertoo, että Kansallisteatterin Sumussa meni hyvin. Seuraavaksi Janne vierailee Espoon kaupunginteatterissa ”Meidän luokka” -esityksessä. Hän kertoo, että aikoo kirjoittaa lyhyemmin (kuin nyt fb:ssä ilmestyneet jutut), joten ehdotimme että hän voisi toteuttaa ne twitterissä. Pienen twitter -vastustuksen jälkeen Janne innostuu.
Tuomas Laitisen sarja immersiiviisistä esityksistä etenee. Louna-Tuuli Luukka aikoo mennä katsomaan viikonloppuna ”Museum of Non-humanity” -näyttelyä ja ”Puppy Paradea”. Itse harmittelen, että olen ollut niin kiireinen muiden töideni kanssa, yritän keskittyä kirjoittamiseen viikonloppuna. Ajattelin tehdä lisää ajankohtaisvideoita ja tarkastella arkea esityksenä.

Graafikkomme Aino Nieminen – joka tunnustaa olevansa somessa koko ajan – toteaa, että tässä projektissa mielenkiintoisinta hänelle on kyllä se, miten ei-some ihmiset (siis suurin osa toimituksestamme…) tuottavat some-materiaalia, hän ehdottaa että siitä pitäisi kirjoittaa juttu. Aino sanoi iloinneensa kovasti myös edellispäivän tehtävänannostani hänelle: ”tekisitkö kuvan alkuräjähdyksestä”.

”Ai tähän pitää kirjottaa näin lyhyesti”, Janne ihmettelee twitterin äärellä. ”Nyt kerrot siellä, et otit sen haltuun ” Aino neuvoo. Hetken kuluttua kuuluu antaumuksellista kiroilua. Mut hei, kohta twiitataan!

Kuvassa Louna-Tuuli riemuitsee siitä, että saa lisää kahvia.