tausta_a4_pysty

esitys-toimitus

Maanantai 12.9. klo 9.30 Kaapelitehtaalla.

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti ilmestyy aina viiveellä suhteessa käsiteltyihin esityksiin. Yleensä Esitys-lehti valmistuu parin kuukauden aikajänteellä; kirjoittajilla on aikaa juttujensa tekemiseen noin kuukausi, oikolukuun menee viikosta pariin viikkoa ja taittoon kahdesta kolmeen viikkoa. Painossa menee reilu viikko, postitus päälle. ”Ajankohtaista” -teemaviikon aikana tuotamme suurimman osan lehden materiaalista 12.9-20.9.2016 ja taitto tapahtuu sitä mukaa kun tekstit valmistuvat. Jutut ilmestyvät myös lehden nettisivuilla. Oikoluku tehdään vasta paperiversiota varten, perinteinen lehti kolahtaa luukkuihin lokakuun alussa. Sisällöllisesti keskitymme niihin esityksiin, jotka ovat käynnissä tämän viikon aikana Helsingissä.

Ajankohtaisuudesta puhuttaessa tällaisena aikana ei voi sivuuttaa sosiaalista mediaa. Yritämme ottaa haltuun myös somekanavia; mitä Esitys-lehti voisi olla Facebookissa tai Instagramissa? Haaste ei ole meille itsestään selvä, toimituksen viidestä jäsenestä kolme ei käytä somea. Kukaan meistä ei ole Twitterissä – mistä se mahtaa kertoa? Voiko 2010-luvulla olla ajankohtainen ilman Twitteriä?

Erilaista tässä numerossa on myös työskentelytapa: yleensä kokoonnumme vain muutaman kerran vuodessa suunnittelemaan ja jokainen kirjoittaa juttunsa yksin. Tänään tapasimme graafikkomme Ainon työhuoneelle Kaapelitehtaalla aamupalaverissa, tunnelma on hilpeä ja ideoita syntyy; hei täähän toimii tosi hyvin!

Seuraa meitä tällä sivustolla tai Facebookissa.

Insta: todellisuuden tutkimuskeskus #esityslehti

Pilvi Porkola,
päätoimittaja