uppo1

Teksti: Tuomas Laitinen

UPPOKRITIIKKI
Uppokritiikissä kirjoitetaan esityksistä, joiden sisään kirjoittaja on uponnut, tai jotka haluavat hänet sinne upottaa. Englanninkielisessä maailmassa tätä kutsutaan useimmiten immersioksi.

PROLOGI

Syksyllä 2001 hakkasin takkapuita ulkorakennuksessani Kaustisen kirkonkylällä. Mieleen tuli ajatus esityksestä, joka tapahtuisi sen tiloissa. Rakennus oli entisen kaupan varasto ja siksi omakotitalon pihapiiriin kuuluvana erikoisen laaja. Kuvitelmissani sen sisään olisi rakennettu useita esitystiloja, pieniä maailmoja, joihin yleisö astuisi yksi toisensa jälkeen. Ensin he istuisivat teatterin katsomossa, seuraavaksi heistä tulisi äänettömän jazzklubin asiakkaita, sitten he astuisivat valkoiseen tilaan, jossa kaikki tapahtuu peilikuvana, sitten maailmaan, joka on kääntynyt ylösalaisin. Hapuilin ummikkona esityksen tekemisen käytäntöjä ja keräsin muutaman ihmisen työryhmäksi. Toteutimme esityksen seuraavana kesänä, kansanmusiikkifestivaalien aikaan, virallisen ohjelmiston varjoissa.

Pari vuotta myöhemmin, opiskellessani Turun Taideakatemiassa, silloinen opettajani ja sittemmin kolleegani Eero-Tapio Vuori puhui immersiosta. Esityksistä, joiden maailma ympäröi katsojansa. Niinpä juuri, ajattelin, mutta Todellisuuden tutkimuskeskuksen ulkopuolella sana ei juuri tullut vastaan, ja hakutulokset tiedon arkistoihin olivat hedelmättömiä. Nyt, reilut kymmenen vuotta myöhemmin, immersiivisiä esityksiä tutkitaan Taideyliopistossa, niiden poliittisia merkityksiä analysoidaan ja niitä esitetään Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistossa. Immersiosta on tullut ajankohtaista.

Jopa siinä määrin, että onnistuin käymään kuukauden aikana viidessä esityksessä, joita voisi kutsua immersiivisiksi, vaikka termin määritelmä on epämääräinen siinä kuin taidesanasto yleensäkin. Viimeisessä kävin tunti sitten. Esityksistä neljä tapahtui Helsingissä, yksi Tanskassa. Recover Laboratorya esitetään Viikin vedenpuhdistamon tunneleissa, Sami Henrik Haapalan väitöstutkimukseen liittyvä Oikea terveyskeskus sijoittui kaupunkitilaan ja varsinkin kaupunkimetsään, Valtteri Raekallion ohjaama Neuromaani on vallannut Marian sairaalan, Cantabile2-teatterin Hidden Number 4760 levittäytyi ympäri Vordingborgin pikkukaupunkia ja Rimini Protocollin Remote Helsinki kuljettaa katsojiaan pitkin kaupungin katuja. Kirjoitan näistä esityksistä tämän viikon aikana.