_MG_0403

teksti: Katri Naukkarinen ja Jarkko Partanen
kuva: Katri Naukkarinen

“… JA HALUAN NÄHDÄ MYÖS MIESTEN
SYÖVÄN TOISTENSA PERSETTÄ LAVALLA, TAI
MUUTEN SE (ESITYS) EI OLE QUEER.”

Jarkko Partanen (J): Tällä kommentilla sain palautetta erään ensi-illan jälkeen kollegalta, joka määrittelee itse työskentelevänsä queerin parissa. Olen jäänyt miettimään tätä keskustelua. Kyseistä esitystä tehdessä emme miettineet, että teemme “queer-esityksen”. Silti lopullisessa esityksessä on mielestäni paljon queeria.
Katri Naukkarinen (K): Eikö kommentti redusoi queerin jonkinlaiseksi määritelmien kasaksi, ja queeriksi kelpaavan esityksen näiden määritelmien onnistuneeksi droppailuksi?
J: No kyllä kommentista tulee läpi se, että esitys ei täyttänyt hänen määritelmäänsä siitä, mitä queer on. Tekijöiden ajatuksilla ja henkilökohtaisilla kokemuksilla ei niin väliä.
K: Kuka ylipäänsä voi toimia queerin portinvartijana? Tai siis kokea edes voivansa toimia sinä? Kenellä voisi olla valta määrittää, mikä teko tai ajatus on tarpeeksi queer ollakseen queer?
J: Toivoisin, että queerin portinvartijoita olisimme aina me itse. Jos itse kokee olevansa queer, niin kuka siihen on mitään muuta väittämään?
K: Entä voiko queeriyden kokea normaaliutena? Olen aina ajatellut olevani normaaliuden keskipiste, kaikkineni, vaikken ehkä edustakaan mallikkaimmin valtavirtaa. Mutta jos minä en ole normaali, niin kuka muka sitten on, täh?
J: Toi on kiinnostava pointti. Queer Up! -esityksessäkin, tai ainakin sen markkinoinnissa viitataan queeriin mm. repeämänä, mutaationa ja tahrana. Ymmärrän, että identiteetti muodostuu välttämättäkin suhteessa vallitseviin normeihin tai kokemukseen siitä, mitä tarkoittaa olla “normaali”. Lähtökohtaisesti kuitenkin toivon, että kukin tuntisi itsensä normaaliksi sellaisena kuin on. Itselleni queer on ollut enemmän hyväksyntää ja inklusiivisuutta kuin poissulkemista. Enemmän laatikoiden ja kategorioiden hajottamista, kuin niiden rakentamista.
K: Eräässä julkaisumme kirjoituksessa mainitaan queerin muodikkuus. Onko sen myötä sanan alle luettavien asioiden rajaa alettu jollain tapaa vartioimaan? Jos siis joutuu ylipäänsä pohtimaan, onko oma koettu queeriys tarpeeksi queer, eikö queeriin ole hiipinyt myös jonkinlainen eksklusiivisuus?
J: Kahdessa tekstissä pohditaankin juuri oman queeriyden riittämistä ja riittämättömyyttä ja sitä, miten sen kokemus toteutuu eri konteksteissa. Lindan tekstissä pinnalle nousee oman kokemuksen ja jonkun ulkopuolelta tulevan määritelmän rajankäynti. Marjon tekstissä taas se, miten kokemus omasta queeriydestä tulee esiin eri tavoin ympäristöstä ja kontekstista riippuen.
K: Esityksestä vielä. Pohdin sitä, mikä olisi ero, jos esitystilanteessa tapahtuvat teot tapahtuisivat sen ulkopuolella. Jollain tavalla selkeä esitystilanne on miellyttävän hyväksyvä tekojen henkilökohtaisten merkitysten kannalta: kukaan ei kysy kenenkään aitoa sitoumusta tekoihin, joihin osallistuu osana esitystä. Ehkä esitystilanteen vahvuus on se, että se mahdollistaa tekoja, jotka selkeän esityksellisestä luonteestaan huolimatta voivat parhaassa tapauksessa luoda aitoja tilanteita, aitoja tunteita ja aitoja kokemuksia.
J: Vaikka identiteettimme muodustuukin tekojen kautta, niin pitää kuitenkin muistaa, että on eri asia olla jotakin ja esittää olevansa jotakin. Vaikka Queer Up! -etkot on osallistava esitys, on se kuitenkin esitys.
K: Tärkeäksi muodostuukin ne itse bileet etkojen jälkeen.