hanska_muki_eeroylivaakkuri

Teksti ja kuvat – Eero Yli-Vakkuri [toim. huom. kuvat jaettu avoimella lisenssillä täällä.]

Itsetyydytyksen tueksi kehitetyt seksivälineet ovat teknistyneet ja muuttuneet monimediallisiksi. Missä vaiheessa ne edistyvät niin pitkälle että niihin yhtyminen lakkaa olemasta masturbointia? Pohdinta muuttaa performanssitaiteilijan seksivälinetestaajaksi.

Henkilökohtaiset seksijärjestelyni ovat arkisia. Flirttiin sisältyy lastenhoidon koordinointi ja näennäisen spontaanit makeisostokset. Myös omankäden seksijutut ovat yksinkertaisia ja nopeita. Kun nykytilaansa katsoo kriittisesti, niin tuntuu että on syytä perehtyä kehon nautintoihin vielä kun jaksaa. Oman seksuaalilukutaidon kehittäminen on järkevämpää ajankäyttöä kuin kahvakuulajumppa työkunnon ylläpitämiseksi. Myös parisuhteen kannalta on järkevää kartuttaa eroottista osaamistaan. Masturbointi tarjoaa matalan kynnyksen väylän seksuaaliseen uudistumiseen.

Käsipeli alkoi esiteininä refleksinomaisesti ja vakiintui nopeasti tärkeäksi sekä erityislaatuiseksi taidemuodoksi. Vaikka toimeen saattoi liittyä toisia kehoja koskevia fantasioita, oli itsensähyväily myös syventymistä nautinnon tuntemukseen itseensä. Varhaisvaiheessa itsensäkoskettelun ero muihin aistimuksiin oli niin räikeä että se ohjasi pitkiin, polveileviin tuokioihin. Kehon herkimmistä tuntemuksesta puhuttiin poikaporukoissa kärjistäen. ”Pakottava tarve vetää käteen” esittäytyi 90-luvun esiteinimiehuuden mittana. Kertomalla karskeja juttuja lunastettiin määrittelyvaltaa omasta kehosta ja puheita täydennettiin myös fantasioilla ja juoruilla. Rehvastelevien runkkujuttujen rivien välistä on jälkikäteen luettavissa myös vilpittömiä yrityksiä oppia ja jakaa tietoa erityisistä nautinnoista.

Tietoa jaettiin esimerkiksi tekniikka- ja välinesuositusten kautta. Alkukantainen masturbointivinkki oli istua oman käden päällä ennen itsensähyväilyä, jolloin puutunut käsi tuntui vieraalta. Uusia tuntemuksia haettiin suihkussa ja elimen jumittumisesta purtiloihin liikkui varoittavia vitsejä.

Moninmutkaisemmat masturbointivälineet edellyttivät askartelutaitoja ja näkemystä. En muista kokeilinko, oliko joku kokeillut vai mistä on jäänyt muistiin ajatus: keittää makaroneja ylikypsiksi, laittaa niitä tyhjän vessapaperirullan sisään, sulkea rullan päädyt elmukelmulla ja työntyä tuubiin kelmun läpi.

Välinekokeiluissa ei ole kyse toisten kehojen simuloimisesta. Tekniikoiden kautta oli helpompi puhua oman kehon tuntemuksista ja toimiin motivoi myös normien rikkominen. Makaronirullassa yhdistyi ruualla leikkiminen, vessajutut ja seksi. Lämmintä eloperäisestä jätettä, selluloosaa ja muovia yhdistävä putki muodostaa merkitysten hetteikön, jonka kautta voi yhtyä monipuolisesti kodin piirin pintoihin ja materiaaleihin. Kotiin kuuluvien esineiden ja kemikaalien, kuten kosteusvoiteiden käyttäminen sukupuolielinten hyväilyyn on näppärä keino murtaa perhenormeja.

makarooni_tuubi_eeroylivaakkuri

Teknoseksi on syrjäyttänyt perinteisen käsityön

Mystiset seksirituaalit kuuluvat kuitenkin menneeseen, sillä vallalla on kliininen suhde masturbointiin. Nykyään toimeen kannustetaan eheyttävänä sekä terveyttä edistävänä harrasteena! Kotikutoisten viritysten sijaan tarjolla on hygieenisiä tekno-makaronirullia ja ergonomisia sporttisauvoja. Toimen ympärille on virittynyt mittavaa kulttuuriteollisuutta, joka vaikuttaa ymmärrykseemme seksuaalisuudesta biologisena ja kulttuurisena voimana. Olemme kaikki teknoseksuaaleja. Muokkaamme kehojamme kemioilla ja kirurgialla. Seksuaaliseen itseilmaisuumme vaikuttavat kameroiden optiikat, latausajat, sukupuolitetut emojit ja näyttöjen resoluutiot.

Tekniset seksivälineet synnyttävät uudenlaisia kysymyksiä toimien intimiteetistä ja normeista. Kuluttajien huolena on älyvibraattorien hakkerointi, valmistuslaitosten työntekijöiden työehdot ja välineisiin liittyvän suurteollisuuden ympäristövaikutukset. Pornoteollisuuden jätit kuten PornHub™ovat vastanneet kysymyksiin järjestämällä erilaisia ympäristötietoisuutta edistäviä kampanjoita. Pornhub Gives America Wood -kampanjan aikana firma istuttaa puun jokaisesta isoja kikkeleitä esittelevän pornovideon toistokerrasta. Käteenvetämällä voi siis nykyään maisemoida. Erilaisia seksijärjestelmiä on tarjolla niin paljon että päädyn hakemaan apua seksivälinekaupan ammattilaiselta Eero Meroselta. Yrittäjä aloitti yli 20 vuotta sitten VHS-pornoelokuvien postimyynnillä ja vastaa nykyään Helsingin tunnetuimmasta seksiliikkeestä Keltaisesta ruususta. ”Jos sä et uudistu jäät kelkasta”, Meronen neuvoo ja katsoo ystävällisesti silmiin.

Internet romautti pornoelokuvien myynnin yhdeksän vuotta sitten ja nykyään kauppa pyörii 90% välineiden ympärillä. Vuosien saatossa isoin muutos on ollut puodissa asioivien naisten määrän kasvu. Asiakkaat ovat vanhempia kuin ennen ja hakevat usein liukuvoiteita. Kaupassa näyttäytymistä ei enää pidetä nolona, sillä seksuaalista elinvoimaisuutta arvostetaan. Kivijalkakaupalla on vakaa paikkansa, sillä välineiden ominaisuudet ja tuntu vaikuttavat ratkaisevasti ostopäätöksiin. Laitteisiin tutustuu parhaiten tunnustelemalla myymälässä olevia mallikappaleita. Välineiden tekninen edistys näkyy parhaiten sauvoissa, joiden kehitys on ollut tasaista. Alkuaan sauvat sai päälle ja pois, sitten värinän voimakkuutta pystyi säätämään ja nykylaitteiden värinäkoreografioita voi sommitella kännykkäsovellusten kautta. Vaikuttavin tekijä, värinä, on kuitenkin säilynyt alusta pitäen.

Esittelytiskiltä löytyy Suomessa suunniteltu Nibble™ -älyvibraattori, jonka voi säätää reagoimaan äänen voimakkuutteen ja käynnistymään kehon lämpötilan perusteella. Huudahtelemme Merrosen kanssa dildolle, jolloin se käynnistää värinän äänenpainomme mukaan. Edistyneimmillä laitteilla voi myös kerätä biometristä dataa ja niihin kuuluu sparraus-ohjelmia. Toistaiseksi yksinkertaiset tuotteet myyvät kuitenkin paremmin.

Naisille suunnatut seksilelut ovat pääsääntöisesti ei-esittäviä, tyylikkäästi pakattuja ja humoristisia. Hetero- ja homomiehille tarjotut seksilelut näyttävät irtileikatuilta ruumiinosilta. Nyky-makaronituubit ovat konservatiivisia. Kun niitä tarkastelee propagandana niin esittävyys pyrkii kohdistamaan halut toisten ihmisten ruumiisiin. Poikkeuksena ovat anustapit, jotka ovat muodoltaan tasa-arvoistavia. Propaganda-ajatusta alleviivaavat myymälän keskellä löytyvät Fleshlight™ sekä Fleshjack™ -tuotteet, joiden aukot on mallinnettu kuuluisien pornoesiintyjien mukaan. Välineitä markkinoidaan aidontuntuisuudella. Niiden sisäosat on tosin vuorattu ihmisanatomiasta poikkeavilla nystyröillä, spiraalinmallisia torvilla ja joustavilla kanavilla. Laitteen ulkokuoret on naamioitu taskulampun näköisiksi ja se neuvotaan käytön välissä kätkemään työkalupakkiin.

the_alien_eeroylivaakkuri

Nykymasturbointi on yhtymistymistä tulevaisuuden olioihin

Esittävän taiteen perinteistä poikkeavat vain muutamat läpinäkyvät torvet sekä Fleshlight™Freaks! The Alien -malli. Ihmisreiän sijaan The Alienin voi fantasioida mallintavan tuntemattoman lajin huokosta tai korvaa. Tuotteen sininen väri tuo mieleen terveyssidemainoksista tutun sinisen nesteen. Camphenkistä tuoteselostetta lukiessani Merronen tarjoaa tuotteeseen reilun alennuksen. Teoreettinen lähestyminen seksivälineisiin muuttuu lihalliseksi ja päädyn välinetestaajaksi. Kokeilun perusteella laitteen viehkeys perustuu sen monimutkaisuuteen, eikä vieraannuttava ulkonäkö vaikuta kokemukseen. Intiimi hetki muovin kanssa edellyttää erikseen ostettavaa läpinäkyvää liukastetta. Voide on samaa mitä puodissa asioivat eläkeläiset käyttävät.

The Alien on valmistettu samasta silikonista kuin ei-esittävät sauvat ja niiden on helppo kuvitella kuuluvan samalla muoviselle eliölle. Erilliset seksivälineet liittyvät toisiinsa viimeistään ympäristövaikutuksen kautta. Lelujen muovit kertyvät luontoon ja muuttavat ympäristöämme. Meriin päätyneiden kemioiden joukosta on jo tunnistettu uudenlaisia muovia mieliviä mikrobikantoja. Kemikaalit vaikuttavat myös isojen eläinten, kuten ihmisen, hormonaaliseen toimintaan ja ne ilmeisesti aiheuttavat muutoksia sukusoluissamme. Synteettisiin nahkoihin yhtymällä voi siis edistää uusien muoveissa viihtyvien mikrobilajien kehitystä ja kannustaa biologiset normit ylittävän ihmisyyden muodostumista!

On kuitenkin ongelmallista että seksivälineiden kehitystä ohjataan suuryritysten toimesta. Raaka-aineiden jalostus ja lelujen valmistaminen on mahdollista vain luontoa sekä työntekijöitä välineellistävien taloussuhteiden kautta. Laitteiden välittömät ympäristövaikutukset jäävät muiden kuin laitteista yli 100€ maksavien asiakkaiden kannettavaksi. Klassinen makaronituubi ja sen johdannaiset suovat seksuaalisen uudistumisen kannalta radikaalimpia mahdollisuuksia. Petrokapitalismin sijaan ne muodostuvat paikallisten kotitalouksien, käsityötaitojen ja avoimen tiedon jakamisen kautta.

muumimuki_eeroylivaakkuri

Lisää aiheesta:

Heather Davis, ”The Queer Futurity of Plastic” (2016)

Paul B. Preciado, ”Countersexual Manifesto” (2002)

Angel Archer, ”Botline Bling” (2016)

Alexander R. Galloway, ”Queer Atonality” (2014)